Elämää Kellosaaren ja Kotkasaaren telakalla

Margareta Perovuo, Otto Evert Lindgrénin tytär ja HSK:n vanhin jäsen, muistelee lapsuuttaan ja perheensä elämää saarilla.

Margaretan perhe asui Kellosaaressa, jossa hänen isänsä Otto Evert Lindgrén (1877- 1937) toimi HSK:n ensimmäisenä telakkamestarina. Helsinkiin vuonna 1889 muuttanut Otto Evert oli syntynyt vuonna 1877 Helsingin maalaiskunnassa. Hän oli mennyt naimisiin Ellen Emilia Utriaisen kanssa, joka oli jäänyt vuonna 1918 leskeksi ja kahden tyttären yksinhuoltajaksi. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi Margareta syntyi vuonna 1922.

Otto Evert hoiti seuran telakkaa ja hänen puolisonsa Ellen piti kahvilaa. Pursiseura siirtyi 1920-luvulla Kellosaaresta Isoon Pässiin, ja perhe muutti läheiseen Kotkasaareen, jonne kotitalo siirrettiin Viktor Ekin autolla jäätä myöten. Otto Evert kunnosti ja laajensi taloa ja vaihtoi sinne mm. uudet lattiat. Muuton ja kunnostuksen aikana perhe asui Punavuorenkadulla.

Otto-Evert

Elämää Kotkasaaressa

Saaressa asuminen kasvavan perheen kanssa oli vaativaa. Kotitalossa ei ollut sähköä, vaan valaistus hoidettiin myrskylyhdyillä. Juomavesi haettiin Hietaniemen rannan vesipostista. Kesäisin vesi noudettiin soutamalla ja talvisin vesitonkka kuljetettiin jäätä pitkin tolppakelkalla. Lähimmät kaupat olivat pitkään Ruoholahdessa asti, jonne kuljettiin veneellä. Kauppamatka lyheni, kun myös Mechelininkadulle ilmestyi vähitellen kahvi- ja sekatavarakauppa sekä Elannon liike.

Säästä riippumatta lapset lähetettiin saaresta kouluun mantereen puolelle. Koulutie kulki soutaen vastapäiseen saareen, josta taas oli silta Hietaniemeen. Otto Evert saattoi usein tytöt hiekkarantaan ennen työpäivän alkua. Margareta ja Maj-Lis kävivät Töölön kansakoulua ja siirtyivät myöhemmin Apollon yhteiskouluun. Koulumatkan varrella oli viinatrokareiden taloja. Ne purettiin sittemmin, kun Hietaniemen hautausmaan muuri rakennettiin. Katu asfaltoitiin ja hiekkarantaan tuotiin hiekkaa proomuilla Melkin saaresta.

Venetelakan asiakkaat soudettiin saareen vastarannalta. Soutajana toimi vuoroin Ellen, Sirkka, myöhemmin Karin tai kuka sattuikaan olemaan paikalla. Kun Margaretan oma tytär Tamara vietti 1950-luvulla kesiä mummolassa, soutaminen oli hänen puuhansa. Asiakkaiden antamista pienistä "riksoista" kertyneillä varoilla Tamaralle ostettiin hienot kävelykengät.

Kotkasaaren kotitalon uudessa osassa syttyi kerran tulipalo, jonka seurauksena wieniläisessä korissa säilytetyt Otto Evertin purjehdusvaatteet paloivat. Myös hänen kilpailuista saamansa palkinnot ja pokaalit tuhoutuivat. Palo oli ilmeisesti saanut alkunsa Ellenin sytyttämästä kynttilästä, kun tämä oli hakenut Raine-veljen suksiin ruuveja. Liekit huomannut Margareta oli huutanut naapurissa palavan, mistä Otto Evert ymmärsi palon olevan rakennuksen toisessa huoneessa. Palo saatiin alkuun sammutettua kahden tonkan juomavedellä. Sammutuksen varmistamisessa auttoivat jäällä hiihdelleet ulkoilijat kantamalla avannosta vettä. Telakan kiskojen luona pidettiin talvisin avanto aina auki, jottei jää nostaisi kiskoja ylös.

Työpäivä telakalla

Otto Evertin työpäivä alkoi aamuseitsemältä. Kun Otto Evert oli saattanut tytöt koulutielle, hän paneutui veneen rakentamiseen tai ryhtyi korjaamaan asiakkaiden veneitä. Lasten palattua koulusta perhe söi yhdessä ja tyttäret leikkivät nuorempien veljien Rainen ja Erikin kanssa. Tytöt olivat myös isän apuna telakalla ja osallistuivat veneiden hiomiseen ja lakkaukseen sekä pohjien maalaamiseen. Veneitä laskettiin vesille ja nostettiin ylös. Toisinaan apuna olivat myös perheen tyttöjen ystävät, Wäinö Aaltosen tyttäret Maija ja Lea. Telakan työpäivät olivat pitkiä, mutta nukkumaan koko perhe meni kuitenkin aikaisin ja yhtä aikaa.

Telakan pienessä verstaassa Otto Evert höyläsi laudat jokaiseen rakentamaansa veneeseen. Itselleen hän suunnitteli ja rakensi vuonna 1913 55m2 saaristoristeilijän, jonka nimeksi tuli Svan. HSK:n 50-vuotishistoriikkiin kirjattujen, seuraan rekisteröityjen purjeveneiden perusteella Otto Evert näyttää rakentaneen ensimmäiset veneensä kolmenkymmenen ikäisenä vuonna 1907. Listaus, joka käsittää 16 purjevenettä, ei kuitenkaan ole täydellinen. Se ei myöskään kata muihin seuroihin päätyneitä veneitä.

Perimätiedon mukaan Gustaf Estlanderin suunnittelema ja Ouritissa Petterssonin telakalla Henrik Ramsaylle 1927 valmistunut 6m-vene s/y Renata on sekin Otto Evertin rakentama. Viimeisen purtensa, G. Kyntzellin suunnitteleman 15m2 -veneen s/y Rea, Otto Evert teki vuonna 1937 Karl Krookille, HSK:n pitkäaikaiselle kommodorille.

Maisemakuvassa Kotkasaari. Myös sivun yläosassa oleva kuva on Kotkasaaresta.

Kilpapurjehdusta ja purjehtivia naisia

Otto Evert, joka oli ollut perustamassa HSK:ta, oli itsekin kilpapurjehtija. Vuonna 1923 valmistuneella itse suunnitellulla ja rakennetulla 30m2 Ejder-veneellä hän purjehti J. Nymanin kanssa. Gasteilla oli monesti enemmän aikaa paneutua kilpailemiseen kuin kipparilla, jolla oli kädet täynnä töitä telakan hoitamisessa. Otto Evert suhtautui positiivisesti myös nuorten purjehdusharrastukseen ja antoi 1920-luvulla seuran nuorison säilyttää veneitään telakalla purjehduskauden aikana.

Suomi-Yhtiön johtajalla oli 1930-luvulla telakalla vene, joka kunnostettiin tyttöjen käyttöön. Kahvelimasto muutettiin suoraksi ja veneeseen ostettiin uudet purjeet. Vene kunnostettiin kaaria myöten. Vanhat tammikaaret laitettiin likoamaan vedellä täytettyyn pitkään metallilaatikkoon. Vettä lämmitettiin laatikon alle sytytetyllä tulella, jotta kaaret saatiin pehmeiksi ja taipuisiksi. Valkoiseksi maalattu nimi Liebesleid erottui hyvin mustaa pohjaa vasten. Vene oli ahkerassa käytössä: purjehduskautena Margareta, Maj-Lis, Sirkka, Aira Nyman sekä Wikmanin ja Aaltosen tytöt purjehtivat sillä päivittäin. Nuorilla naisilla oli purjehtiessa klubihattu päässään. Toiset purjehtivat hameessa, mutta Margareta suosi vaaleita prässihousujaan.

Margareta toimi myös Börje Nordbergin gastina tiistaisissa purjehduskilpailuissa. Kaikenlaisia kommelluksiakin sattui: kerran gasti putosi kipparin veneestä veteen Kotkasaaren salmessa yrittäessään hypätä omaan veneeseensä. Kippari oli törmännyt salmen isoon kiveen. Iltaisin nuoriso purjehti usein Isoon Pässiin HSK:n ravintolaan tanssimaan, vaikka se oli kiellettyä. Nymanin perhe hoiti Isossa Pässissä moottoriveneiden polttoainehuoltoa. Sota-aikana Ison Pässin rannassa seisoivat naamioituina suomalaiset sukellusveneet Vesikko, Saukko ja Vesihiisi.

Margareta Perovuota haastatteli Tamara Popova-Veltcheva. Artikkelin kirjoitti Liisa Lindgren